Huovutusmateriaalit
Felt Faction Ky myy ainutlaatuisia huovutusmateriaaleja. Suurin osa materiaaleista on Elinan itsensä kehittämiä. Ne ovat saaneet sellaista kyytiä Elinan testaamina, että toimivat varmasti!
Tilaa MateriaalejaFELTFACTION KY
Yritys perustettiin vuonna 1999. Alussa Elina huovutti pääasiassa uniikkeja hattuja ja seinätekstiilejä, nykyisin lähes kaikkea mitä huopumaan saa! Villa taipuu Elinan käsissä taidokkaasti, mutta materiaali ja pitkät yksinäiset huovutus-sessiot kuumassa saunassa pitävät myös käsityöläisen mielen nöyränä.
Tänä päivänä Felt Faction Ky pystyy tarjoamaan kaikille huovutukseen hurahtaneille huovutusmateriaaleja, jotka ovat yhtä uniikkeja kuin Elinan omat työt.
Elina on itse kehittänyt suurimman osan myytävistä materiaaleista ja ne ovat saaneet sellaista kyytiä Elinan matkassa, että testattu on ja erittäin toimiviksi todettu!
Elina myös luennoi ja kouluttaa sekä kotimaassa, että ulkomailla. Elina opettaa räväkästi, tinkimättömästi ja viihdyttävästi. Kaikesta huokuu käsillä tekemisen riemu ja intohimo huopaan.
TUOTTEISTA
Sivuilla esitellyt tuotteet ovat aina uniikkeja yksittäiskappaleita!
Läheskään kaikkia hattuja, asusteita, seinätekstiilejä, laukkuja, koruja jne. ei ehditä kuvata. Tuotteet jatkavat matkaansa messuille , näyttelyihin tai myyntiin.
Tarkoituksena ei ole tehdä hauskoja/ erikoisia asusteita ja hattuja. Kaikkien tuotteiden pitää olla toimivia ja persoonallisia. Hauskuus on hatussa aina extraa!
Elina käyttää villaa ja huopaa hyvin laajalla skaalalla. On käsin huovutettua, on vanutettua, ommeltua, virkattua, neulottua, kudottua, solmittua, teollista huopaa jne. Tekniikat vaihtelevat tuotteen / parhaan lopputuloksen mukaan. Kaiken käytetyn materiaalin on Elina värjännyt käsin.
MATERIAALIEN MYYNTI
Voit tilata huovutusmateriaaleja suoraan nettisivuilta. Klikkaa Tilaa materiaaleja ja tee tilauksesi. Muistathan laittaa täydelliset yhteystietosi.
Voit myös soittaa tilauksesi suoraan Elinalle 0400-751 833